perjantai 31. tammikuuta 2014

Pesänrakennuspuuhia :)


Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Ensinnäkin pojat aloittivat maanantaina kansainvälisen koulun! Kaikkia on vähän jännittänyt, koska koulussa puhutaan englantia ja kaikki muukin on uutta, mutta hyvin ovat koulu ja eskari lähteneet käyntiin. Päivän päätteeksi koulubussista astuu ulos innostuneita nuoria miehiä. :) Ja erityisesti tänään vielä innostuneempia, koska tänään pojat pääsevät laittamaan omia huoneitaan omassa kodissamme!

Kyllä vain, vihdoinkin, kolmen kuukauden matkalaukkuelämän jälkeen, muutamme tänään omaan kotiin! Saamme lopultakin purkaa vaatteemme, tavaramme ja lelumme kaappeihin ja hyllyihin. Mikä helpotus! Enää ei vähään aikaan tarvitse etsiä paitaa tms. matkalaukun uumenista. Lopultakin saamme oman pyykkikoneen, oman suihkun ja oman jääkaapin. Voimme laittaa kirjat hyllyyn ja hammasharjat omille paikoilleen peilikaappiin. Vessa on ihan vaan meidän käytössämme ja meillä on vihdoin oma keittiö. Miten tärkeää onkaan, että ihmisellä on oma viihtyisä kotipesä. :)

Osa tavaroistamme puuttuu tosin vielä, sillä tynnyrimme tekevät yhä tuloaan. Matkalaukut sisältöineen ovat olleet viimeiset kuukaudet koko omaisuutemme. Siitä on nyt neljä kuukautta, kun katselimme Suomessa kotipihallamme kuinka kuljetusauto nosti tynnyrimme kyytiin, ja tavaroidemme matka alkoi Afrikkaan. Sinä koleana aamuna vilkutimme parkkipaikalla legoille, pehmoleluille ja ukkeleille ja toivotimme hyvää matkaa ja iloista jälleennäkemistä. Tavaroiden sanottiin olevan perillä Tansaniassa joulukuun alussa. No, nyt täytyy todeta, että emme ole vieläkään kohdanneet tynnyreitämme, mutta toivon mukaan siihen ei enää mene kauan. Kyllä on varmaan action-ukkeleilla paljon kerrottavaa, kun pääsevät perille! Mitähän kaikkea ne ovat nähneetkään maailman meriä seilatessaan? ;)

Minkälainen sitten on koti, johon muutamme? Tämä kiinnosti monia, kun olimme lähdössä matkaan. No, tässä se nyt on:


Eikö olekin hieno?


No ei vaan, oikeasti tuo savitalo ei ole tuleva kotimme. Ennen lähtöämme moni ystävämme ja tuttavamme mietti, tulemmeko asumaan villissä Afrikassa savimajassa vai olkitalossa vai kenties taivasalla nuotion ääressä. Ihan niin syvälle emme tansanialaiseen kulttuuriin sukella, vaikka varmaan se ihan hyvää tekisikin kaikkiin mukavuuksiin tottuneelle länsimaalaiselle. Tansanialaisten asumukset vaihtelevat hyvinkin alkeellisesta muutamasta ristiin laitetusta kepistä aina moderneihin kivitaloihin. Yllä olevan kaltaisia taloja näkee teiden varsilla paljon. Kodeissa on oviaukko, mutta ei ovea. Myöskään sähköä tai juoksevaa vettä ei ole. Talot ovat siis sisältä ihan pimeitä. Hyttysiä ja muita eläimiä tulee varmasti runsaasti sisään ja arjen pyörittäminen on kovaa. Luulen, että olen sen verran vellihousu, että maitojuna kutsuisi aika pian, jos asuisimme tuollaisessa majassa.


Oikeasti meidän kotitalomme näyttää tältä:



Oma koti kullan kallis <3


Talon takana näkyy vähän hangaria eli lentokonehallia. Meidän pihamme rajoittuu lentokenttään ja jaamme yhteisen raja-aidan. Työmatka lentämään ei siis ole järjettömän pitkä. ;) Talomme ympärillä on kaunis puutarha, jossa kasvaa muun muassa banaaneja ja edellisen asukkaan rakkaudella vaalima ruusu. Toivon kovasti, että tuo ruusu ei kohta ole pelkkä rutikuiva ranka. Olen nimittäin onnistunut tappamaan aika monta kasvia elämäni varrella. :D Ei mutta vakavammin puhuen, on etuoikeutettua saada asua näin kauniissa paikassa. Eräs tansanialainen nainen muistuttikin minua siitä, että minun tulisi muistaa olla kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä niin rikkaaseen perheeseen (tansanialaisten näkökulmasta kaikki valkoihoiset ovat rikkaita), ja saanut asioita, joista moni tansanialainen voi vain haaveilla. Sitä onkin hyvä joskus pysähtyä miettimään. Ehkä ensi kerralla muistan tämän valittaessani kuivasta perunasta tai siitä, ettei talossani ole tarpeeksi neliöitä tai taulutelevisiossani tarpeeksi tuumia (täällä meillä ei kyllä ole telkkaria ollenkaan). Todennäköisempää kuitenkin on, että en muista. Äkkiä nämä asiat unohtuvat.

Nyt lähden kiitollisin mielin purkamaan matkalaukkuja. Olen kiitollinen myös teistä jokaisesta lukijasta. Kiva kun elätte tunnelmissamme mukana. <3

Ai niin, lupasin kertoa teille Serengetin retkestämme! Tässä alkuun muutama kuva armottomasta villistä luonnosta:


Kirahviemo ja poikanen savannilla


Pelästynyt seepra.. öö... koskemattoman luonnon keskellä


No okei, okei,  myönnetään, että noi eläinkuvat on hotellilta :D Yritän kertoa ens kerralla enemmän ja elävämmin kuvin safarista. ;)  Kokemus oli tosi hieno! Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Nyt oli jotenkin tämä kotiasia päällimmäisenä mielessä, joten inspiroiduin siitä kirjoittamaan. :)











torstai 23. tammikuuta 2014

Pomppuista kyytiä Arushaan ja avaraan luontoon


Meillä on ollut ilo ja kunnia saada vieraita Suomesta. Vieraamme saapuivat Kilimanjaron lentokentälle, joten lähdimme pitkälle automatkalle heitä vastaan. Matkaa Dodomasta Arushaan (kaupunki, jonka vieressä lentokenttä sijaitsee) tuli reilut 400km, mutta koska tiet ovat sen verran huonokuntoisia ajaa, aikaa meni yli 8 tuntia – ilman taukoja. Keskinopeus matkalla siis huima 50km/h. :) Ajaminen vaatii aikamoista keskittymistä, koska tiessä on yllättäviä isojakin kuoppia, tiet täristävät ja ovat kapeita ja mutkan takana voi odottaa mitä vaan. Monessa kohtaa tie on käytännössä vain yhden kaistan levyinen, joten yllättäen vastaan tulevat ajoneuvot saattavat aiheuttaa pienoisia sydämen rytmihäiriöitä ja nappauksia vatsanpohjassa. Tiellä voi yllättää myös lehmälauma, ihmisjoukko tai vaikkapa paviaaniparvi, niinkuin meidän matkallamme. Vessatauot maastossa omat oma lukunsa. Juuri kun kyykistyt pensaikkoon, puskan takaa ilmestyy Maasai tai lehmipaimen. :D


Matkan alussa vielä hyvällä tiellä


Matkan lopussa- no- ei niin hyvällä tiellä :)

Ajellessamme meille tuntemattomia teitä, meille heräsi jo välillä epäilys, olemmeko oikealla tiellä. Monet kartassa isoksi merkityt tiet olivat nimittäin todellisuudessa pieniä hiekkapolkuja. Ympärillämme oli pelkkää viidakkoa eikä puhelimissa ollut verkkoa. Yhdessä pienessä kylässä vastaan tuli tien katkaiseva puomi. Vielä tottumattomana ajajana rupesi vähän jännittämään mitä on luvassa, kun jouduimme pysäyttämään auton puomin eteen kyläläisten keskelle. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ilman ongelmia. Seuraavaksi vastaan tuli poliisin tiesulku. Muutaman sanan vaihdettuamme selvisimme tästäkin pysähdyksestä eteenpäin. Monen, monen serpentiinitien ja loputtomien kuoppien väistelyiden jälkeen pääsimme perille Arushaan ja syömään hyvät pihvit yöpymispaikassamme. Kyllä kaikilla olikin sudennälkä! Samuelkin haaveili jo matkalla, että hän nappaisi yhden lehmän tien varresta autoon ja söisi sen. :D


Matala majamme ensimmäisessä yöpymispaikassa 

Matkustuspäivää seuraavana aamuna kävimme tutustumassa Suomen Lähetysseuran Arushan toimipisteeseen. Tutustumisen jälkeen menimme ostoksille Arushan keskustassa, koska monia varsin hyödyllisiä asioita ei saa Dodomasta ollenkaan. Ostimme esimerkiksi mikroaaltouunin ja keittiötarvikkeita. Niin ja tietenkin myös aivan välttämättömiä kirjoja, kuten minulle naisten hömppänovelleja ja pojille Hirveä Henri -kirjoja. :D Ostoskierroksen jälkeen jatkoimme matkaa Meru-vuoren juurella olevaan lodgeen, jossa kohtasimme sukulaisemme. Kaikki olivat innoissaan jälleennäkemisestä. Nyt oli aika meidänkin heittäytyä vähän niinkuin turisteiksi ja hengähtää hetki ennen arjen alkamista Dodomassa. Ensi viikolla nimittäin pojilla alkavat Dodomassa koulut ja pian myös Jarkolla Tansanian ilmailulakien opiskelu. Paikalliset ilmailutestit on vielä läpäistävä ennen kuin voi aloittaa lentämisen.


Pojat voisivat asua vedessä :)



Aah, kuuma ilma, kylmä vesi :)


Niin kuin kunnon turistit, lähdimme tietenkin keskiviikkoaamun koittaessa kohti Arushan luonnonpuistoa ja sen kaikenkarvaisia eläimiä. :) Alkuun alueella näytti aika autioilta – vain villiä tiheää viidakkoa ja pöllyävää hiekkatietä. Katselin puiden oksilta roikkuvia liaaneja ja alkoi ihan tehdä mieli syöksyä puun oksalta toiselle karjuen Jane-huutoja. Hillitsin kuitenkin itseni ja istuin kiltisti turvavöissä. ;) Jonkin aikaa ajettuamme tulimme katselupaikalle, josta näkyi alhaalla kraaterissa ruohoa syövä härkälauma. Katselupaikalta matka jatkui syvemmälle maastoon, ja riemu oli suuri, kun joku bongasi tien vierestä puun oksilta lauman apinoita. Niillä oli hienot ja pehmeän pörröiset valkoiset hännät.

Lauma sarvipäitä

Aina on tilaa vielä yhdelle :)

Pehmoiset apinat


Pitkän ajon jälkeen pääsimme veden ääreen. Siellä meitä odotti uimaan komea virtahepo. Ja todennäköisesti pinnan alla moni muukin. Uiminen ei ole soveliasta Afrikan järvissä. Emme siis uineet, mutta söimme järven rannalla vähän evästä ja ihailimme näkymää. Virtahepo tuijotti tarkkaavaisena kun haukkasimme sämpylää. Tosin se oli kaukana alhaalla kun me taas olimme ylhäällä mäennyppylän päällä.

Terveisiä Pohjolan väelle täältä Afrikan vesistä

Minitankkauksen jälkeen lähdimme kiertämään järveä. Melkein heti matkaan päästyämme rinteellä käyskenteli yksinäinen kirahvi. Se höristi korviaan ja pysähtyi tarkkailemaan meitä. Yhtä-äkkiä se alkoi villin ja vapaan laukan rinteessä. Kirahvi katsoi suoraan kohti ja lähestyi autoa. Miten kaunis ja uljas eläin se onkaan. Jalat kuin pilviin asti ja katse viisas ja ymmärtäväinen.




Noille ripsille voi jo olla vähän kateellinen! :)

Vähän matkan päässä meitä odotti toinen järvi ja huikaiseva näky – silmänkantamattomiin flamingoja. Tuhansia, kymmeniä tuhansia. Kaikki rannat täynnä vaaleanpunaista! Kova kaakatus kiiri ilmassa, mutta muuten oli hiljaista. Uskomaton rauha ja silmiä hivelevä kauneus. Siihen maisemaan olisi voinut jäädä ja pysäyttää ajan.






Pieni Indiana Jones :)

Matka kuitenkin jatkui. Kaarsimme maasturilla rinteen huipulle katsomaan näköaloja. Alhaalla siinsi kaksi järveä, kuivunutta savimaata, vuoria ja loputtomiin viidakkoa. Vähän matkan päässä kaksi kirahvia hamusi puista lehtiä. Oli uskomatonta seisoa siinä kuin Avara luonto -sarjassa, villieläinten ja luonnon keskellä. Jossain huusi lintu kuin pilliä olisi soitettu. Wau! Huippua! Paluumatkalla näimme vielä seeproja, villisikoja, pikkuisia bambeja ja lisää kirahveja.



Kerrassaan hieno safari! Ja kaikenkaikkiaan hieno reissu ollut Arushaan. Tänään matkamme jatkuu kohti Serengetiä ja sen ihmeitä! Siitä lisää seuraavassa blogissa. Lämpöä täältä sinne pakkasen puraisemiin sormiin ja varpaisiin! :)




torstai 9. tammikuuta 2014

Ylös, ulos ja lenkille!




Joskus näen unta, että kävelen Suomessa kotikaupunkini kaduilla ja hengittelen raikasta ilmaa. Miten kaipaankaan sitä, että pääsisin virkistävälle lenkille viileänä iltana. Voisin kulkea ihan omissa ajatuksissani, vetää keuhkot täyteen kirpeän raikasta ilmaa ja kuunnella vain omia askeleitani. Tai sitten ajatuksiini sopivaa musiikkia soittimesta. Voisin kulkea pitkänkin lenkin törmäämättä ehkä kuin muutamaan ihmiseen. Kukaan ei kiinnittäisi huomiota minuun eikä minun tarvitsisi ottaa kontaktia keneenkään vastantulijaan. Kävelisin tutun lähimetsän polkuja, ja pysähtyisin ehkä kalliolle istumaan ja kuuntelemaan puiden huminaa. Kotiin päästyäni pujahtaisin saunan lämpöön sulattamaan sormiani, varpaitani ja nenänpäätäni.





Täällä Tansaniassa ei paljon nenänpää palele eivätkä posket punoita suloisesti viileän viiman virkistäminä. Päinvastoin lenkillä käynnin jälkeen kasvot hehkuvat punaisina ja hiestä märkinä vielä tunnin reippailun jälkeen vaikka käy viileässä suihkussa. Lämpöä tuppaa olemaan päivittäin sellaiset +35 astetta. Sellaisessa kuumuudessa pienempikin lenkki vie mehut ja polttaa ihoa, vaikka olisi suojautunut. Lenkkeily ei kuulukaan millään tapaa paikallisten tapoihin. Miksi kävellä/juosta turhaan? Menin pari päivää sitten hiestä märkänä ruokalaan ja selitin tansanialaiselle kielenopettajalle, että hikoilen kovasti, koska kävin juuri kävelyllä. "Yksinkö? Miksi?, opettaja ihmetteli. Hän ei käsittänyt ollenkaan miksi kävelen ilman syytä. Täällä ihmiset tekevät paljon fyysistä työtä ja kantavat päivät pitkät raskaita taakkoja pään päällä tai pyörän tarakalla, joten heille ei tule mieleen lähteä muuten vaan liikkumaan. Nekin, jotka eivät tee fyysistä työtä, sanovat, että on liian kuumaa ylimääräiseen liikkumiseen.




Lenkkeily Tansaniassa on siis omalla tavallaan haastavaa ja hyvin erilaista kuin Suomessa. Täällä on joka paikassa ääntä ja iloa. Hienoa sinänsä, mutta kääntöpuolena on, että täällä ei ole tilaa hiljaisuudelle. Omaa tilaa ja rauhaa on vaikeaa lenkiltä hakea. Kaikesta huolimatta aion jatkaa tätä rakasta harrastustani ja etsiä sopivat polut, joilla sekä pitää kuntoa yllä että selvittää omia ajatuksia. Olkoonkin, että joskus ajatukset ja vauhdin saattaa katkaista tiellä märehtivä lehmä, kiinnostunut väkijoukko, käärme, päättömästi kaahaava moottoripyörä tai yksinkertaisesti liian tukahduttava aurinko. Maisemat lenkin varrella ovat usein upeita ja matkan varrelle saattaa osua hyvin mielenkiintoisia kohtaamisia ja näkyjä. Mieli avoinna siis tossua toisen eteen! :)

Otin yhdelle lenkeistäni matkaan kameran, ja kuvasin eteen tulleita asioita, jotta pääsette vähän mukaan tunnelmiin. Kuviin voitte kuvitella vielä kuumana huokuvan ilman, tansanialaisten laulua, lehmien ammuntaa, kukkojen kiekumista, sikojen röhkimistä ja lannan hajua. :) Niin ja tietysti lintujen ujellusta ja kaskaiden napsahtelevaa ääntä, kun ne hyppäävät pitkiä loikkia paikasta toiseen.



Lähdetään liikkeelle roskiksesta...:D Näin täällä toimii jätehuolto.


Janoista karjaa tien varressa. Möööööö!

Ohitetaan possuaitaus vähin äänin. Possut pitävät sitäkin kovempaa mölyä. 




Hedelmäfarmi vuoren juurella. Nyt on ollut niin kuivaa, että sato kärsii


Sirkka-parka...



Pieniä uteliaita kulkijoita :)


Kauniita lintuja. Juu, älkää kysykö mikä laji! :D


Raskasta työtä pellolla. Maaperä on kovaa ja aurinko armoton



Kuivuuden uhri? 



Lehmipaimen on myös lähtenyt lenkkeilyttämään lehmiä


Heinäpellolta pyrähtäneitä työläisiä. Pipo päässä!!


Pienet jalat väsyivät kesken matkan ja tarvitsivat pientä työntöapua :)



Selvisimme paahteesta takaisin asuntolalle. NYT SUIHKUUN ( jos suihkusta tulee vettä)!! Ensi viikolla jätämmekin kielikoulun taaksemme ja jatkamme seikkailua uusiin maisemiin. 

Mukavia lenkkejä kaikille! Missä ikinä maisemissa sitten niitä teettekään! :)





perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuotta vaihtamassa Michael Jacksonin kanssa :)


Heri ya Mwaka mpya! Hyvää Uutta Vuotta!

No niin, uusi vuosi on alkanut ja edellisestä vuodesta on selvitty kunnialla - tai ainakin hengissä. :) Saimme varaslähdön vuoteen 2014, koska täällä kellot ovat tunnin edellä Suomen ajasta. :) Aika mageeta, että muutama Suomen taivaalla räjähtänyt raketti näkyi tänne Tansaniaan asti - nimittäin videopuhelun välityksellä. :)



Kuten aiemmin kirjoitin, oletuksena oli, että näkisimme uudenvuodenaattona eri puolilla nuotioita, mutta eipä näkynyt yhtäkään. Tosin emme liikkuneet kovin laajalla alueella. Pamauksia kuului illan mittaan siellä täällä, mutta näkyviä ilotulitteita ei juuri ollut. Täällä ei ole myynnissä ilotulitteita, mutta jotkut valmistavat (hallituksen ohjeiden vastaisesti) omatekoisia räjähteitä (hui?).  Myöskin joissakin ravintoloissa järjestetään pienimuotoisia ilotulituksia.

Niin kuin Joulun, myöskin uuden vuoden juhliminen tapahtuu täällä hillitysti. Jos ei hakeudu erityisiin paikkoihin, ei oikeastaan edes huomaa, että on erityinen päivä. Monet tuntemistamme tansanialaisista juhlivat uuden vuoden vaihtumista kirkossa. Se on täällä yleinen tapa. Kirkossa tanssitaan ja lauletaan, kiitetään Jumalaa kuluneesta vuodesta ja rukoillaan siunausta tulevaan vuoteen. Hieman erilaista menoa kuin Suomessa, vai mitä?

Me juhlistimme tällä kertaa vuoden vaihtumista suomalaisen ystäväperheen kanssa ruokailemalla ravintolassa. Iltaan kuului myös ilotulitus ja tanssiesityksiä. Kaikkein mielenkiintoisin esityksistä oli Michael Jackson -imitaatio. :) Hienosti kyllä tanssijat ketkuttivat käsiä, jalkoja ja lanteita. :)


Letkeää breikkausta 

Show alkamassa
Onko se Michael Jackson!!??

Smooooooooth criminal?

It doesn`t matter if you`re black or white?


Kesken imitaatioesityksen leppoisa tanssi katkesi ja alkoi hyytävä musiikki. Lavalle hyppäsi kaksi zombienaamioon pukeutunutta miestä. Zombiet pyörivät "Jacksonin" ympärillä ja yrittivät napata häntä. Kyseessä oli Jacksonin kuuluisan thriller-musiikkivideon imitaatio. Minä kuvasin pahaa aavistamatta kamerallani lavan reunalla, kun yhtä-äkkiä toinen zombiesta riensi luokseni ja nappasi minua kädestä. Zombie veti minut lavalle ja työnsi minut istumaan. Aivan yllättäin olin osa showta! Kumpikin zombi alkoi koko kansan edessä leikisti potkimaan ja lyömään minua. Olin vähän hämilläni, kun nuo irvileuat tuijottivat minua lähietäisyydeltä vääristynein ilmein ja kumartuivat ylleni. Heidän ympärilleen pöllysi tomua kun he liikkuivat. Yritin kuitenkin olla juonessa mukana ja kaaduin makaamaan lavalle. Zombiet jatkoivat minun "mukiloimistani". Lopulta kuitenkin "Jackson" riensi luokseni, otti minua kädestä ja nosti ylös. Sitten hän laittoi käden ympärilleni, sanoi "Let`s`go home", ja talutti minut turvaan. Ihmiset taputtivat. Olihan kokemus!! :D Enpä olisi uskonut vielä joitakin vuosia sitten, että vuoden 2014 vaihtuessa olisin Afrikassa ravintolan lavalla osana Michael Jackson -showta. :)


Hetki ennen kaappaamistani lavalle


Huiiiii!!



Neito pelastettu pulasta. Happy end. <3


Erilainen, mutta unohtumaton uuden vuoden juhla siis täällä! :D Laskimme yhdessä paikallisten kanssa sekunteja vuoden vaihtumiseen, näimme pienen ilotulituksen ja kävimme jopa vähän ketkuttelemassa tanssilattialla. :) Kirkas tähtitaivas yllä ja punainen multamaa jalkojen alla. Afrikkalainen ja globaali suloisesti sekaisin. Paikallisia rytmejä ja Gangnam styleä sulavasti rinnakkain. Morogoro on valmiina uuteen vuoteen!


Now, let`s dance!!! Everybody move your body! :)