lauantai 28. joulukuuta 2013

Let`s go shopping!



Vuoden viimeisiä päiviä viedään. Ihan ihan ihan kohta alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet, niin kuin on tapana sanoa. Voin kuvitella, että Suomessa rakettikauppa on kuumimmillaan ja kauppojen sipsi-, nakki- ja perunasalaattihyllyt tyhjenevät kovaa vauhtia. Täällä taas – kuten arvata saattaa – ei vuoden vaihtumiseen varauduta mitenkään erityisemmin. Kirkot kuulemma soittavat uudenvuodenaattona kellojaan ja ihmiset sytyttelevät nuotioita joka paikkaan. Jeremias on ollut innoissaan siitä kuinka tulemme näkemään monenmoisia kokkoja. Saapa nähdä miten käy. :) Joulu meni täällä oikein mukavasti ja tunnelmallisesti. Meillä kävi jopa itse Joulupukki!!  Joulupukki kertoi, että matka oli ollut niin kovin pitkä, että hänen oli pitänyt pysähtyä Keniassa juomassa Fantaa. :D Pojat olivat hämmästyttävän innoissaan pienistä lahjoista kuten värikynistä ja t-paidoista. Joka paketin kohdalla kuului huudahdus: ” Kato, tätä mä oon just halunnu!!”. :)

Tässä vähän kuvin joulutunnelmiamme:



Jouluaaton aattona läheisen kurssikeskuksen uima-altaalla.
 Huomatkaa taivaalla lentelevät pääskyset. Made in Finland?

Jouluaattoaamun riisipuuro. Nam! :)


Joulusaunan lämmityksessä kielikoululla



Näin saunan piipusta kun savu kohoaa. Pojat keräävät
lähimaastosta kuivia oksia polttopuuksi

     
Oho! Masai-vaikutteinen pukki kolkutteli ovella! :)

Aattoillan tunnelmointia puutarhassa



Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen. Mutta elämä jatkuu. Näin joulun jälkeenhän Euroopassa alkavat yleensä alennusmyynnit ja ihmiset käyvät vähän ostoksilla. No, täällä Morogorossa ei moista tapahdu. Mutta päätinpä itsekin lähteä pikkuisen pyörähtämään kaupungilla sillä välin kun miesväki istui parturintuolissa. Ajattelin etsiä pienen paketin itselleni, kun synttärit lähestyvät. :) Sivuhuomautuksena, että täällä parturissa käyminen on melkein ilmaista. Miesten hiustenleikkuu maksaa 2 euroa, lasten vielä vähemmän! Mutta lähdetään nyt yhdessä ostoksille, tulkaa mukaan! :)


Let´s go

Astutaan ulos maasturista kaupungin hälinään. Huuuuh, kylläpä hiki valuu heti. Pitäisi käydä ruokakaupassa täydentämässä vähän jääkaappia ennen kuin päästään katselemaan vaatteita. Ruokakaupan oven avatessa tuttu kaupan haju tulvii nenään. Saman omituisen hajun voi maistaa monissa ruoissa kuten leivissä, muroissa, juustoissa ym. Margariinia pitää ostaa, mutta harmi vaan se tulee sulamaan pahasti autossa ollessaan. Samoin kuin pakastekanat. Ei voi mitään. Mitäs vielä...vähän mausteita, herkkukurkkuja ja...okei, myönnetään, Haribon karkkeja.  Sitten vaan kassalle ja kymppitonneja kaivamaan laukusta. Kaupan apulainen pakkaa kassit valmiiksi ja on valmiina kantamaan ne autolle asti. Asante sana! Kiitos paljon. 

No niin, viedään ostokset autoon odottamaan ja lähdetään jalan katsastamaan vaatetarjontaa.  Katso oikealle, katso vasemmalle, odota, odota, odota. No nyt voidaan kiireen vilkkaa ylittää tie. Huh, mistä tuo mopokin ilmestyi. TÖÖÖÖÖÖÖT!!!!! Habari!! Mzungu!! Jambo! TÖÖÖÖÖT!!! Karibu! Hello! Lady, hey!! Mambo! Welcome! Habari! Come, lady! Mambo! Hi!! Mzungu!!! Jambo!  Huutoja ja meteliä tulvii joka paikasta. Kaikenmoisia tervehdyksiä niin autojen tööteillä kuin huuteluillakin. Tuo mzunguhan tarkoittaa valkoihoista ja sitä käytetään myös rasistisessa mielessä. Vähän niinkuin ”neekeri”.  Suodaan pieni hymy ja jatketaan matkaa. Voi, joskus voisi kyllä kävellä ihan rauhassa ja omissa ajatuksissaan. Mutta se ei onnistu täällä. Koko ajan pitää olla valppaana liikenteen kanssa ja huomioida ihmisten tervehdyksiä ja lähestymisiä. Ei kiitos, ei pähkinöitä tällä kertaa.  Ei, en halua mopokyytiä. Yhtenä iltana halusin mennä omissa ajatuksissani lenkille ja kuunnella kaunista, hempeää musiikkia mp3:stani. No, eihän siitä mitään tullut, kun koko ajan piti keskeyttää soitto ja kuunnella mitä asiaa vastaantulijoilla oli. Ja tunteellisten balladieni päälle puski reipas afrikkalainen rytmi, joka raikui kojuista ja kirkoista. Se siitä haaveilusta.

Ei mutta takaisin ostosreissullemme. Mitäs silmämme näkevätkään?:



Ostosparatiisi?

Saippuaa on siinä monenlaista

Tuolla näyttää olevan vaatekojuja. Jaahas, mitähän mielenkiintoista tuolla myydään, kun niin moni nainen tonkii maassa lojuvaa vaatekasaa. Näyttäisi olevan secondhand-kuteita. Aika moni täällä  myytävä vaate on tuotu Euroopasta käytettynä. Ties vaikka törmättäisiin Suomessa UFF:n laatikkoon heittämiimme rytkyihin. :) Masai-markkinoillakin roikkui tangoissa sen oloisia tuulitakkeja, että voisin helposti sijoittaa ne Suomen katukuvaan kahisevan pariskunnan päälle.


Eikun penkomaan! Tehdään löytöjä!!

 Jätetään kuitenkin tällä kertaa tuon kasan möyriminen väliin ja jatketaan matkaa. Mitäs muuta täältä löytyy...jaahas, kananmunia olisi tarjolla edessä. Tai äsken vielä takana. Hyvä, ettemme jääneet alle!  Ja viereisessä kojussa on aika kivannäköisiä huiveja. ”Karibu” (tervetuloa), huutelee meille myyjä.  ” Karibu, karibu”, hän jatkaa sinnikkäästi. No, käydään vilkaisemassa.  Ei löydy sopivaa. Tuolla olisi käytettyjä kenkiä maassa isot kasat – tennareita, puvun kenkiä, sandaaleja. Kaikki varmasti hyvin palvelleet eurooppalaisten jaloissa. ”Mzungu!”, ” Mambo!!,” Hello, lady!!”. Jaahas. Ei täältä taida löytyä mitään. Janottaa. Mutta kipaistaan vielä yhdessä pikkuisessa vaateputiikissa. Iloisia värejä sieltä ainakin loistaa. Ei mutta nämähän ovat ihan kivoja. Hintoja ei tietenkään näy missään. Pientä sovitusta pienen verhon takana, tinkimistä, ja lopputuloksena poistumme vaatekassin kanssa! Jes!


Munia, munia, ostakaa takuutuoreita munia!

Tehtävä suoritettu. Lähdetään takaisin autolle. Huuuuh, kuumuus painaa ja sandaalit hankaavat.  Ohimenevän auto ikkunasta huudellaan meille jotain ja pää roikkuu vielä pitkään ulkona autosta.  Onneksi omalle autolle ei ole kovin pitkä matka. Habari, habari. Jambo, mambo. Juu, juu, hei vaan kaikille. Vielä kolikoita pysäköinninvalvojalle ja pääsemme hyppäämään autoon. Tällä kertaa kukaan ei koputtele ikkunaan käsi anelevasti ojossa. Auton ovet lukkoon ja kotimatkalle. Kotiportista sisään, tervehdykset vartijalle, ovet auki, ovet kiinni, ruoat kiireesti jääkaappiin ja itse viileään suihkuun. Huuuh. Koti. Hiljaisuus. Tuuletin. Kaupungilla on mukavaa käydä ihmettelemässä elämää ja hälinää, mutta kaupunkireissut ovat täällä yllättävän voimia vieviä, vai mitä? Onko teilläkin yhtä velli ja vetelä olo kuin autossa odottaneella margariini-paralla? Niin minullakin. ;)

Mutta saatiinhan me aikaiseksi muutamat kivat ostokset. Tässä vaatesato:



Villiä gepardia yhdistettynä raikkaan siniseen

Kohta heilahtelevat naiselliset ja hempeät helmat

Kiva, kun olit mukana ostoksilla. Lähdetäänkö taas joku päivä uudestaan? :)


Oikein rattoisaa Uuden Vuoden juhlaa! Olkaa varovaisia ilotulitteiden kanssa!

Palataan taas ensi vuonna! :)




5 kommenttia:

  1. hienoja löytöjä teit! Kiitos ostosreissusta. :)

    VastaaPoista
  2. Ainiin ne raketit... Kiitos kun muistutit, lapset varmaan odottaa jotain...

    Melkein kannattaisi lentää sinne parturiin. Ryöstivät 30e juuri meikäläiseltä ;)

    Terveiset kotikulmilta ja siunausta uuteen vuoteen!
    Sakke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Tänne tulohan on rahallisestikin tuloa eikä menoa ;)

      Hyvää alkanutta vuotta koko porukalle!! :)

      Poista
  3. Hyvää Uutta vuotta täältä vantaalta. Vielä kerran kiitos kivasta seurasta Italiassa!
    Eki ja Mervi

    VastaaPoista