Lähdön hetki lähenee

Nyt se alkaa. Nimittäin blogin kirjoittaminen. Ja ihan kohta myöskin matka kohti suurta tuntematonta. Parin päivän päästä suuntaamme kohti Helsinki-Vantaata kahden pojan ja 8 suuren matkalaukun kanssa, määränpäänämme Dar es Salaam. Tästä matka jatkuu vielä autolla Dodomaan, joka on tuleva kotikaupunkimme. Lennot kestävät yhteensä noin 13 tuntia, mutta matkaa kohti tulevaa työtä lähetyslentojärjestö MAF:n palveluksessa on tehty jo yli 10 vuotta.

On vaikea uskoa, että oikeasti ollaan nyt tässä. Viime viikot ovat olleet niin täynnä tavaroiden järjestelyä ja pähkäilyä joka ikisen hilavitkuttimen edessä, että alamme olla aika kypsiä. Mutta kuitenkin,vaikka kuinka pakkaan tavaroita ja teen hankintoja Afrikkaa varten, ei oikein mene tajuntaan, että ihan todella olemme johonkin lähdössä. Ja pitkäksi aikaa. Kuinka sellaista voi käsittää? Viikkaan pyykistä tulleita vaatteita ihan normaaliin tapaan kaappeihin, kunnes taas muistan, että kaapit onkin jo tyhjennetty ja vaatteiden paikka on matkalaukussa.

Niin, matkalaukut. Ne alkavat olla täyteen pakattuja. Jos istuu niiden päälle, ne menevät hyvällä tuurilla kiinni. :D Pojat haluavat mukaan mitä ihmeellisimpiä limaörkkejä ja narunpätkiä. Ja eihän siinä voi muuta kuin heltyä ja murjoa tavaroita tiiviimmin laukkuun. Niin no, yhtälailla olen itse syypää laukkujen pursuiluun. Enhän millään voi jättää ihania neuleitani matkasta, vaikka niiden käyttöaste tulee varmaankin olemaan todella vähäinen. Sallittakoon pieni määrä luksusta kaiken muutoksen keskellä.

Viime viikot ovat kieltämättä olleet työn täyteisiä niin fyysisesti kuin henkisestikin. On hankittu monenmoista paperia, lääkettä, rokotusta, kirjaa, tarviketta ja evästä. On pakattu, pakattu ja pakattu. On siivottu, siivottu ja siivottu. On sanottu raskaita hyvästejä läheisille, ystäville, työlle, harrastuksille ja maisemille. Monet itkut on itketty. Lisäksi pienet ja arkisetkin asiat ovat saaneet uuden merkityksen. Tähtitaivas, lehtien ruskavärit, sateinen kotikadun asfaltti, lähikauppa - katson kaikkea uusin silmin. Sanon mielessäni näille kaikille hyvästejä ja yritän painaa mieleeni miltä ne näyttävät. Etten vain unohtaisi. Etteivät ne vaan unohtaisi minua.

Sellaista se on. Lähteminen. Paljon odotusta, jännitystä, huolta, murehtimista, innostumista. Kaikki tunteet olen käynyt läpi. Viime aikoina olemme tehneet paljon asioita viimeistä kertaa (ainakin vähään aikaan). Haikeaa. Mutta ihan pian tämä kaikki järjesteleminen helpottaa ja pääsemme tekemään paljon asioita ensimmäistä kertaa. :) Ja ekat kerrathan ovat yleensä parhaita. Ihan ihan ihan pian astumme Afrikan kuumuuteen. Minä tietenkin neulepaita päällä, koska pitäähän sitä käyttää kun kerta mukaan lähti. ;) Afrikka opettaa.