Miss` jakarandat tuoksuu nyt talvellakin

Joulukuu. Pimeää, kylmää, jäistä ja huuruista – jouluvaloja siellä täällä kaamosta valaisemassa.  Hiljaista ja odottavaa.

Tai sitten  kirkasta, lämmintä, vehreää ja pölyistä – sateen jäljiltä mutaista. Sateiden tuomien hyönteisten korvia huumaavaa siritystä ja lintujen laulua.

Joulunaika on Tansaniassa olosuhteiltaan täysin erilainen kuin Pohjolassa. Kesäisessä maisemassa perinteiseen joulutunnelmaan virittäytyminen on haaste. Etenkin tähän aikaan vuodesta kotimaan ikävä hiipii mieleen. Sydän kaipaa tuimaa pohjoistuulta, huurteisia ikkunoita, höyryävää hengitystä, raikasta pakkasilmaa ja lumen narskunaa kenkien alla (lumi tosin lienee vain haavekuvissa monissa osissa Suomeakin tänä(kin) jouluna). Mielikuvissani juon kuumaa glögiä ja kipitän saunaan nenän punoittaessa ja varpaiden nipistellessä kipakan talvi-illan lenkin jälkeen.

Lunta Kilimanjaron huipulla 1. joulupäivänä

Joulun tuntuun virittävät askareet nousevat tropiikissa entistä suurempaan arvoon.  On myös suuri halu pitää lapset kiinni suomalaisissa jouluperinteissä. Lasten kanssa on  leivottu helteessä pipareita  ” on hanget korkeat nietokset, ja tuimat pohjolan tuuloset” soidessa heleästi  taustalla ja taikinan sulaessa tahmeaksi aurinkoisella pöydällä. Muovinen joulukuusi on viritelty olohuoneeseen kunniapaikalle ikkunan takana komeilevan kärsimyshedelmäpuun kaveriksi. Muutama paketti on kääritty ilmastointiteipillä kiinni, ja tunnelmallisia jouluvaloja viritelty ikkunaan ja takanreunalle.  Myös pari tonttua  ja keinotekoinen luminen havunoksa on ilmestynyt  sohvan kulmalle notkumaan. Vauvakin tietää jo sanan "tonttu" merkityksen. Jouluradiota on kuunneltu sen mitä netti on sallinut. Pikkujouluja on vietetty sekä MAF:n työntekijöiden että Arushan suomalaisten kesken.

Itsenäisyyspäivää juhlimme ylpeinä koristelemalla talon suomenlipuilla ja kynttilöillä, pukeutumalla juhlavasti  ja tanssimalla ”Karjalan kunnaiden” tahtiin. Isänmaan lauluja sisältävä cd-levy on ollut joka vuosi näihin aikoihin ahkerassa käytössä. Autokin sai kunnialiputuksen.  Sinivalkoisena herkkuna söimme virolaista (!) Kalev-mustikkavalkosuklaata – mikä ei tietysti ollut yhtään niin isänmaallista kuin Fazerin sininen, mutta sitä ei ollut. Mieli täyttyi kaihoisasta "ei vettä rantaa rakkaampaa" kaikokaipuusta. Kotimaa on kotimaa vaikka muualla olisikin hyvä olla.

Viikko sitten saimme vielä mahtavan tilaisuuden käydä Keniassa Mombasan rannikolla. Sieltäkin riittäisi paljon kerrottavaa! Voi miten upeaa valkoista hiekkaa ja turkoosia merta silmänkantamattomiin!! Niin kaunista! Saimme sittenkin "valkean joulun"! ;) Jouluyössä kirkasta tähtitaivasta katsellessa ja lampaiden määkimistä kuunnellessa jouluinen olo iski kuin iskikin syvälle.

Nyt tätä kirjoittaessa olemme kotona. Ukkonen jyrisee ja sade kolistelee kattoa. Pian juhlimme vuoden vaihtumista.  Se tarkoittaa saunomista, herkuttelemista ja muutamaa rakettia ihan perheen kesken. Täällä ei paljon pauketta kuulu. Ilman täyttävät sen sijaan kyläkirkoista kuuluvat kuluneen vuoden kiitoslaulut ja rukoukset tulevaan vuoteen. Uutta vuotta on hyvä lähteä yhdessä kulkemaan. 

                              Onnellista ja Siunattua vuotta 2017 maailman joka kolkkaan! 

Esteitä kiitotiellä Merugoissa ;)

Pilotti Jarkko Korhonen odottaa sateisessa Merugoissa laskuun pääsyä yllättävien esteiden ilmaantuessa kiitotien läheisyyteen. :)

Kuvaaja:  Kirstein Combrink

Ensimmäinen lentoonlähtö Meseranin Masai-kylästä

Pilotti: Jarkko Korhonen
Kuvaaja: Kirstein Combrink

Ensilaskeutuminen uudelle kiitotielle Meseranin kylään

MAF:n lentokone tulee ensimmäiseen testilaskuun Meseranin Masai-kylään juuri rakentamallemme kiitotielle. Tälle alueelle on tarkoitus aloittaa tammikuusta alkaen evankelioimis- ja sairaanhoitolennot.

 

Pilotti: Jarkko Korhonen

 Kuvaaja: Kirstein Combrink

Hiekkaa ja hikeä Arushan ralliajoissa

Guru Nanak Rally

Arushan liepeillä, tiettömillä hiekkasavanneilla, järjestettiin pari viikkoa sitten rallin osakilpailu "Guru Nakak rally", jossa hiekka pöllysi ja moottorit huusivat. Nimeksi olisi mielestäni sopinut myös "Guru Pirita", sillä (ihan vaatimattomasti todeten) sen verran gurumaisesti suoriuduin minäkin ajotaipaleesta rallipaikalle. ;) Rallitapahtumiin ajo on täällä kahdella tavalla mielenkiintoista - ensinnäkin ajo-ohjeet lähtöpaikalle ovat tyyliin " käänny päätieltä vasemmalle ja aja 15 km hiekka-aavikolla kunnes saavut kohteeseen". Kylttejä ei ole missään. Toiseksi reitti rallipaikalle voi olla täynnä syvään sukeltavia monttuja, jyrkkiä nousuja montusta, isoja, teräviä kiviä (rengasrikon riski on suuri), paksua irtohiekkaa ja korkealle nousevaa hiekkapöllyä.Ajo autiolla hiekka-aavikolla - keskellä ei mitään- tuntuu jotenkin epätodellista.

Masai-kylä "keskellä ei mitään"

Ajaessani rallin lähtöpaikalle, sydän veti muutaman ylimääräisen lyönnin ja voltin, kun yhtä-äkkiä samaa tietä vastaan kaahasi kisaava ralliauto! .Rallireittiä ei ole täällä mitenkään suljettu yleisöltä tai edes laitettu varoituskylttejä mahdollisista vastaan- tai perääntulevista kisaajista. Siviiliauto voi siis ajaa keskellä rallia tietämättään. (Väistin sivuun ja ralliauto hurahti ohi peittäen meidät hiekkapilveen.)

"Vumbi" eli hiekkapölly tunkeutuu autoon ovista ja ikkunoista

Pomppuisan taipaleen jälkeen kisapaikka löytyi, ja pääsimme nauttimaan hienoista kiihdytyksistä ja moottorien jyrinästä. Suurin osa rallikansasta oli paikallisia, kisaamassa taisi olla useampi intialainen. Aurinko porotti kuumasti (lämpöä noin +32 astetta) ja ilma täyttyi hiestä ja pölystä. Kunnon kisatunnelmaa siis! Paahteessa oli mukavaa nauttia donitsia ja kahvia termoksesta. :)

"Dust devil" eli tuulesta muodostuva, korkeuksiin nouseva etenevä hiekkapyörre

Paikalla, jossa ralliautot tekevät U:n mallisen käännöksen, yleisö seisoi suoraan ralliauton ajolinjalla ratanauhan takana! Autot ajoivat siis suoraan yleisöä kohti, ja vaihtoivat suuntaa juuri ennen törmäämistä yleisöön! Huuuh!Me emme toki olleet niin hulluja, että olisimme menneet tuonne kaarteeseen katsomaan, vaan pysyttelimme kauempana sivulla.Suomessahan nuo kaarrepaikat on (ymmärrettävästä syystä) kielletty yleisöltä. Joka kerta kun auto kiihdytti kohti yleisöä, odotin kauhulla hiekkapölyn laskeuduttua, jäikö kukaan alle. Jotkut jopa yrittivät läpsäistä ohittavaa ralliautoa - osalla lapsi sylissään!!

Paluumatka rallin loputtua oli oma seikkailunsa...suuri määrä autoja lähti nimittäin samaan aikaan kohti isoa tietä, ja reitti oli eri kuin mennessä. Maaperä oli niin pehmeää, että alueella ollut jonkin sorttinen hiekkatie suli upottavaksi hiekkalaatikoksi, johon kymmeniä kaksivetoisia autoja jäi jumiin. Lähellä oli, ettemme mekin jumittineet tuonne keskelle ei mitään, mutta nelivetomme jaksoi vetää onneksi loppuun asti, ja pääsimme hikisinä ja hiekkaisina sivistyksen pariin. Kylmä juoma maistui ravintolan terassilla taivaalliselle! :)  Kaiken kaikkiaan haastava, mutta hieno reissu! 

Kuulemisiin taas! Ja lämpimiä terkkuja lumiseen Suomeen ! :)

Piikkipalloja nelinkontin väistellen - vauva-arkea Arushassa :)

Terveisiä lämpöisästä Arushasta!

Viimeinkin täällä alkaa tulla lämmin. Koko syksy (tai täällä kevät) on ollut kolea, ja kun talossa on kivilattiat, vain vähän mattoja eikä lainkaan lämmitystä, on villapaidalla ja -sukilla ollut käyttöä. Kuvittelin Arushassa alkavan lämpenemään jo elokuussa, joten en varannut juuri ollenkaan lämmintä vaatetta vauvalle mukaan Suomesta. No eipä lämmennytkään vaan päinvastoin etenkin aamuisin on ollut melkein takki-ilmat. Mukaan varuilta napattu vauvan fleecehaalari on ollut ahkerassa käytössä. Nyt (2 kuukautta suunniteltua myöhemmin) ollaan viimein päästy siirtymään lyhyisiin hihoihin ja kesämekkoihin. 

Tässä viileänä aikana kylmät, kovat kivilattiat ovat olleet ryömivän vauvan kanssa haaste -pienellä ryömijällä kun koko vartalo on painautuneena lattiaan. Nyt tyttö jo konttaa, joten senkin suhteen on helpottanut. Tai no, helpottanut ja helpottanut - vauhtia riittää ja mm. kivisiin portaisiin painellaan sekunnissa! :D

Ulkoa kulkeutuu muuten jatkuvasti niin paljon tomua lattioille, että vauvan vaatteet vaihtavat äkkiä väriä. Muun muassa Suomesta mukanani tuoma iki-ihana keltainen, suloisen valkoisen  pitsikauluksen omaava (nätti, mutta ei täällä kovin käytännöllinen) paita muuttui muutamassa minuutissa rinnuksista mustaksi. 

 Lattialta voi myös löytyä kivoja ylläreitä (vaikka naposteltavaksi!) - esimerkiksi kuolleita pieniä gekkoliskoja (kiipeilevät seinillä ja joskus putoilevat kuolleina maahan). Tarkkana saas siis olla - niinkuin nyt tietysti yleensäkin pienten konttajien kanssa. :)
 
Ollaan aloitettu ulkoilemaan vähän puutarhassa aamupäivien ratoksi (oman portin ulkopuolella liikkuminen on täällä hyvin rajoitettua, siitä enemmän joskus toiste). Ajattelin laittaa pihalle kauniisti viltin ja viltille vähän leluja, joilla tyttö sitten nätisti leikkii. No mitä vielä - eihän typy siinä istunut kuin korkeintaan minuutin ja sitten piti jo päästä tutkimaan jännää ympäristöä. Tottakai, kun suuri maailma odotti! Vähän äitiä hirvitti, kun niin vain mentiin nurmikolla nelinkontin. Ai miksi hirvitti? No kun nurmikolla on siellä täällä vaanimassa erilaisia piikikkäitä kasveja! Semmoisia ilkeitä pienen pieniä palleroita, joissa on ohuenohut piikki, joka kirpaisee ikävästi kun se uppoaa käteen tai jalkaan kevyesti. Ja sitten on semmoisia hehtaarineuloja - vähän niinkuin orapihlajan piikit, mutta vielä isompia ja paksumpia. Mutta taitavasti tyttö näytti nurmikolla pujottelevan ja pistoilta vältyttiin. Välillä polvia nosteltiin ilmaan ja edettiin karhukävelyä. :)

 Puutarhassamme on nyt myös pikkuinen leikkipuisto. Semmoinen perinteinen: vauvakeinu, hiekkalaatikko, liukumäki ja tähystystorni.Tyttö on vähän siellä jo touhuillut. Hiekkaa on ihana valuttaa käsien välissä ja sitä lapataan ämpärin sijaan suuhun. Samanlaista touhua siis kuin Suomessakin. :)

Kun olen kertonut vieväni 7 viikon ikäisen (nyt jo 8kk ikäisen) vauvan Tansaniaan (kehitysmaahan, huh!), olen saanut osakseni laidasta laitaan sekä kauhistelua että innostunutta ihastelua. Tansania on kyllä Suomeen verrattuna erilainen paikka asua ja täällä on paljon puutteita, mutta loppujen lopuksi perus vauva-arki on täällä aika samanlaista kuin Suomessa. Suurimpana erona päivittäisessä toiminnassa sanoisin liikkumisen rajoittuneisuuden, menopaikkojen vähyyden sekä hanaveden likaisuuden.

Arjessa auttaa, kun Suomessa käydessä miettii tarkkaan mitä kaikkea vauva tulee tarvitsemaan vuoden aikana,  ja varaa eri kehitysvaiheisiin tarvittavia juttuja ja arjen apureita mukaan. Täältä ei monia juttuja löydy tai sitten laatu on huono tai hinnat pilvissä.  Mietittävää on paljon. Esimerkiksi elokuussa Suomesta lähtiessäni mietin jo minkälaista ja minkäkokoista vaatetta vauvalle tarvitsee varata 8 kuukauden päähän Suomeen takaisin lennettäessä. Täällä Tansaniassa on silloin lämmintä, mutta Eurooppaan ei voi ihan hellevaatteissa laskeutua! Joulu ja yksivuotissynttäritkin ehtivät tulla ennen seuraavaa reissua Suomeen, joten niihinkin on hyvä varautua etukäteen. Muutaman viikon päästä meille tulee vielä vieraita Suomesta ja samalla saadaan vähän täydennystä varastoihin. Tuliaisiksi on toivottu mm. siirappia ja muuta tuikitarpeellista joulun viettoon.  <3 Ehkäpä sieltä jotain pientä joululahjaakin on tulossa. ;) 

Sähköä ilmassa?

Sähköä, sähköä, sähköä! Sitä on ilmassa! Vai onko?

Tansaniassa noin yleisesti ottaen ei, sillä moneen paikkaan ei ole vedetty sähkölinjoja laisinkaan tai sitten sen käyttö on liian kallista.  Jos on varaa, sähköä voi ostaa prepaidina. Vähän niinkuin Suomessa puhelimeen arvoa. Täällä muuten mennään puhelimellakin aina prepaidilla. Lähikioskilta saa ostettua arvan näköisiä raaputuskortteja, joilla voi ladata puhelimeen arvoa.1000 shillingin lappusella saa raaputettua kännykkään noin 50 sentin edestä arvoa. Tuolla summalla saa hyvin hoidettua päivän puhelut ja tekstiviestit - sitten raaputus alkaa taas alusta. Raaputuspinnan alta paljastuu pitkä numerosarja, johon soitetaan, ja sitten raha kilahtaa puhelintilille. Arvatkaa vaan montako kerta noin kymmennumeroisen numerosarjan joku luku menee väärin ja puhelu epäonnistuu.Tai sitten palvelussa sattuu olemaan jotain häikkää ja prosessi katkeaa ennen kuin pääset loppuun asti. ;)





Mutta siitä sähköstä...Vaikka sähköä olisi ostanut, sitä ei välttämättä saa. Valtion sähkö nimittäin pätkii toisinaan pahasti. Varsinkin tiettyinä vuodenaikoina sähkökatkot voivat olla jokapäiväisiä. Pullat voivat jäädä uuniin seuraavan päivän sähköä odottamaan tai raportin kirjoittaminen läppärillä kesken kun akku loppuu eikä lataaminen onnistu. Monen monta kertaa myös toimistolla on pöytätietokone mennyt yllättäin pimeäksi ja työskentelyyn tullut luova tauko. Kun palasimme kesälomalta Suomesta, Kilimanjaron lentokentällä meni sähköt passijonossa ollessamme. Koska huone oli täynnä turisteja, joukossa kuului äänekäs "wou"- kohahdus kun äkkiä tuli säkkipimeää. Paikalliset taas ovat niin tottuneet sähkökatkoihin, että toimet jatkuvat kaikkialla yleensä normaaleina vaikka sähköt menevät (lentokentällä on generaattori, joka napsahtaa päälle jos tulee sähkökatko, joten valot palautuivat Kilimanjarolle pian eikä passeja tarvinnut tarkastaa taskulampun valossa ;) )

Meidän talo saa energiansa auringosta. Aurinkopaneelien keräämä energia riittää jääkaapin ja pakastelokeron kylmänä pitoon, laitteiden lataamiseen, valoihin, lyhyisiin mikroaaltouunin käyttöhetkiin ja kahvinkeittoon - päiväsaikaan ja aurinkoisella ilmalla. Aamuvarhaisella, rikkonaisen yön jälkeen väsyneenä keittöön raahustavan on turha kuvitella napsauttavansa kahvinkeitintä päälle, siihen ei sähkö riitä vaikka kuinka suu napsaisi. Espressopannulla  voi toki kahvin tehdä, kun keittää veden kaasuhellan avulla. Meidän kahvi kasvaa muuten tuossa lähipellolla. Käydään ostamassa kahvipavut sieltä suoraan ja jauhetaan kahviksi. :) 

Kello 16 jälkeen (yleensä Jarkko huutaa) kaikki lataaminen seis! Muuten sähkö loppuu yön aikana, kun jääkaappi ja pakastelokero vievät läpi yön kuitenkin sähköä. Pimeällä ei myöskään ole suotavaa pitää montaa valoa palamassa samaan aikaan. Turhat valot siis huoneista pois. Sadekausi on erityisen haastavaa aikaa, koska silloin aurinko näyttäytyy vain lyhyitä aikoja, eivätkä aurinkopaneelit saa energiaa.

Uuni on sellainen energiasyöppö, että sen käyttämiseen ei aurinkoenergiamme riitä edes pilvettömänä päivänä. Jos haluan vaikkapa paistaa uunissa makaronilaatikkoa (kyllä, tuo perisuomalainen kotiruoka maistuu myös täällä), käyn ensin nykäisemässä naapuritalon piharakennuksessa sijaitsevan pienen generaattorin päälle. Tämä on toisinaan haastavaa, kun on yksin kotona, ja toisessa kädessä on kannettava bensakanisteria (rautainen ja täytenä julmetun painava) ja toisella keikkuu vauva. Generaatorikopin luona tuntuu myös kerta toisensa jälkeen pesivän satoja ampiaisia. Generaattorin käyttäminen tarkoittaa myös bensan ostamista ja kuljettamista pompputeillä huoltoasemalta. Vaikka ajo olisi kuinka varovaista, auton täyttää aina pökerryttävä bensan tuoksu. Kynnys uunin käyttämiseen on kummasti noussut korkeammaksi kuin Suomessa!

Uunin lisäksi myös pyykinpesukone vaatii useimmiten generaattoria avukseen. Aurinkoisena päivänä saattaa onnistua 40 asteen tunnin pesuohjelma ilman lisävirtaa. Pyykin puhtaustaso ei tuolloin ole kuitenkaan kovin huippua.

Tietokoneiden akut ovat jatkuvasti kovilla, koska virtajohtoa ei voi käyttää illalla. Kun akusta loppuu virta, loppuu myös tietokoneella jökötys. " Älä käytä sitä akkua loppuun" on meillä usein kuultu lause, kun joku käyttää pidempään tietokonetta ja muillakin olisi vielä ruudun ääreen asiaa. :)

Viime viikolla talomme omistaja päätti vetää taloon valtion sähkölinjan ja siirtää talon käyttämään aurinkoenergian sijaan valtion sähköä (aurinkopaneelit ovat hintavia ja hajoilevat). Ehdimmekin jo testata valtion sähköä ja ihmetellä esimerkiksi mahdollisuutta laittaa kännykkä yöksi lataukseen. Tuntui suorastaan vääryydeltä ladata mitään pimeän aikaan! Sisäinen ääneni huusi, ettei niin kertakaikkiin saa tehdä. Hassua, miten nopeasti ihminen tottuu tiettyihin toimintaperiaatteisiin, ja niiden muuttaminen vie aikansa.Sama juttu Suomessa vieraillessa - Tansanian tavat jäävät aina päälle.

Kauaa emme ehtineet valtion sähköä maistella, kun tuli takapakkia. Valtion sähkö tulee nimittäin ilmeisesti tälle kylälle niin alhaisena, ettei se riitä isompien laitteiden toimintaan. Kyläläiset valmistavat yleensä ruoan nuotiolla. Jääkaappi ja pakastelokero eivät tällä sähköllä pysy päällä, kahvinkeitto jää kesken, uunin käytöstä voi vain haaveilla ja mikroaaltouuni käy kuin hidastetussa filmissä -  ruoan pysyessä silti kylmänä. Tämä ratkaisu ei siis toimi, tai vaatii ainakin vielä paljon hiomista. Erilaisilla stabilisaattori-generaattori-aurinkoenergia-valtion sähkö  -yhdistelmillä homma voidaan vielä saada pelittämään. Ehkä. Nähtäväksi jää. Jään mielenkiinnolla seuraamaan.

Kun sähköä riittää taas uuniin (ja kirjoittajassakin on virtaa), laitetaan korvapuustit paistumaan ja nautitaan tuoreen kahvin kera. Aijai. Arjen pieniä suuria - eikä itsestään selviä - iloja. :)

Energistä viikonloppua kaikille! :)

Ps. Piti kirjoittaa lyhyesti, mutta näköjään taas asiaa tuli enempikin. :)

Hiljaa hyvä tulee?

Tervehdys!

Onpa mukavaa olla taas täällä. Blogissa nimittäin. Viimeksi kun tänne kirjoittelin, kuvittelin blogin jäävän vain pienelle kesätauolle, mutta hups vaan tuo "pieni" tauko venyikin yli 2 vuoden mittaiseksi! Väliin on mahtunut mm. uuden työn aloittaminen, muutto Dodomasta Arushaan ja uuden perheenjäsenen syntymä. Työ ja arjen pyöritys ovat imaisseet pyörteisiinsä eikä aikaa kirjoittelulle ole jäänyt. Kiire - se on itse keksittyä, sanotaan. Mutta hoppu tuntuu aina olevan. Myös täällä Tansaniassa, jossa asiat tapahtuvat verkkaisesti. Ai että ottaa päähän kun virkailija käy papereita läpi kaikessa rauhassa tai kaupan kassa näpyttelee yksisormijärjestelmällä koodeja ja hintoja koneelle ja itse vilkuilet kelloa hermostuneesti. Tekisi mieli sihahtaa, että voisitko pikkuisen nopeammin hoitaa tämän kun olisi jo riennettävä eteenpäin. Valkoisella naisella olisi KIIRE! Kiire sinne ja kiire tänne. Kiire saa kuitenkin odottaa, sillä vielä otetaan kassan toiveesta yhteiskuva vauvan kanssa.

Valkoisella naisella oli myös kiire saada korjattua kodin ikkunalasi, jonka poika rikkoi lämätessään jääkiekon siitä läpi (kyllä, makuuhuoneen kivilattia toimittaa oikein hyvin jään virkaa!). Pyysin korjaajaa tulemaan pian ja hän lupasikin tulla heti seuraavana päivänä.  Jes! Hieno homma! (Ei ole vielä näkynyt. Lasi meni rikki toukokuussa. :D )

Valkoinen nainen kiirehtii usein kylän läpi koululle niin että kuiva hiekkamaa pöllyää maasturin alla. Hän on laskenut tarkkaan minuutit. Ainut, että matkan varrelle sattuu tietenkin monta lehmää, vuohta, poikittain olevaa kuorma-autoa sekä unisia tiellä lojuvia koiria. Siinä meni laskelmat pieleen. Tuosta eteenpäin maasto-auto käyskentelee samaan tahtiin kuin pitkiä häntiä ja sarvia heilutteleva karja. On pakko hidastaa tahtia.

Koulumatkalla ruuhkaa tiellä. Nutipäät ovat löytäneet hyvän varjopaikan ja pitää melkein käydä pyllystä työntämässä, että liikkuvat mihinkään. :) Taustalla Mount Meru. 

Hidastaminen elämässä muutenkin kuin karjan takamusten pakottaessa on aika hyvä juttu. Ei toki liika hidastaminen sillä onhan asioiden hoiduttava ja maailman pyörittävä. Mutta ei ole pakko olla koko ajan tehokas. Tehokkuutta on oikeastaan olla välillä hidas ja vähän vetelä.

"Haraka haraka haina baraka" - "kiire, kiire, ei siunausta" -siinä on viisautensa. Ei juosta elämää läpi ja tohoteta onnemme ohi! :)

Ps. Koska elämä nyt joka tapauksessa on aika hektistä kaikilla, ajattelin tehdä uusista blogipostauksistani sopivan lyhyitä. Pieniä välähdyksiä meidän arjesta ja havainnoista täällä Tansaniassa. Ajattelin myös kertoa millaista on meidän vauva-arki kehitysmaassa, kun siitä on tullut toiveita. :) Tästä se lähtee -pikkuhiljaa!


Sopivan verkkaista viikkoa kaikille! ;)


Koulureitti illalla kohti kotia ajaessa. Karjakin on mennyt suojiinsa yölevolle. Ehkä pientä vuohen kellon kilkatusta voi vielä jostain kuulua.