Nälkä - mikä ihana tekosyy, sanoi aikoinaan mainos. Näinhän se on. Meille länsimaalaisille ihmisille ruoka on paljon muutakin kuin pelkkää polttoainetta. Tansanialaiset sen sen sijaan syövät lähinnä pysyäkseen hengissä. Täällä yleisimmät ruoat ovat ugali ja riisi. Ugali on maissijauhosta valmistettua paksua puuroa, joka ei maistu oikein miltään. Samasta maissijauhosta valmistetaan myös ujia, joka on hyvin löysäksi jätettyä, juotavaa velliä. Sitä saatetaan nauttia iltapalaksi. Ugalin tai riisin kanssa syödään yleensä pelkästään papukastiketta, joskus myös kasviksia. Tansanialaiset ovat niin tottuneita ugaliin, että ikävöivät sitä heti, jos joutuvat esimerkiksi matkustamisen vuoksi olemaan ilman. Vähän niin kuin me ikävöimme ulkomailla ruisleipää ja salmiakkia. Eräs mies kertoi, että jos hän on ollut reissussa, häntä odottaa aina iso annos ugalia kotiin tullessa, koska vaimo tietää, että mies on kaivannut sitä kovasti poissa ollessaan. Käsittämätöntä. Ugalia, ugalia, ugalia, ugalia, ugalia. Niin - joka päivä paljasta ugalia - meidän makuummehan tuo kuulostaa aika yksipuoliselta ja mauttomalta ruokavaliolta, mutta täällä lihat, mausteet ym. lisukkeet kuuluvat todellakin vain juhlahetkiin. Se on tansanialaisille itsestäänselvyys, koska muuhun ei ole varaa ja he ovat tottuneet elämään maissilla ja riisillä. Tosin riisikin on osalle ihmisistä vain erityisinä päivinä nautittavaa herkkua, koska se on kalliimpaa kuin maissi. Kaikilla ei ole siihenkään varaa. Suomessa riemuitaan, kun on karkkipäivä, mutta täällä lapset kuulemma kiljuvat osassa perheistä ilosta kun on "riisipäivä".
Ugalia - tuota ruokien kuningasta |
Uji-puuro maistuu hyvin Safina-projektin suojiin päässeille katulapsille |
Adoptiokissamme Moshi syömässä hirssipuuroa ja kuivakalaa (luulin ostavani maissijauhoja, mutta se olikin hirssijauhoa. Kissa nyrpisti nenäänsä ja jätti syömättä). Niin karua kuin se onkin, jopa lemmikkieläimemme syövät paremmin kuin moni tansanialainen ihminen. |
Aivan erityisinä päivinä, kuten Jouluna, tansanialaiset teurastavat lehmän tai kanan ja kokkaavat pöytään pilauta, joka on meidän mielestämme ihan perusrisotto, sisältäen maustettua riisiä, kasviksia ja lihapaloja. Niin - toisen arkiruoka on toisen juhlaherkku. Kuulin muuten, että kylissä asuvat tansanialaiset lapset saattavat olla koko koulupäivän syömättä (ja myös ilman aamupalaa), koska ensinnäkin eväisiin ei ole varaa, ja toiseksi ne saatettaisiin helposti varastaa. Eräs tansanialainen mies (joka nyt toimii pastorina) kertoi juosseensa lapsuudessaan aina aamuisin kouluun 10 km, ja iltapäivällä saman matkan kotiin. Siinä välissä hän oli vielä ruokatauolla "käväissyt" kotona syömässä, koska vanhemmat eivät varastamisen pelossa voineet laittaa pojalle eväitä mukaan. Huh!! Aika hurjaa. Kuinkahan moni suomalainen koululainen (tai aikuinen!!) kulkisi koulu(tai työ)matkoja jalan 40 km päivässä!?
Pilauta pöytään juhlan kunniaksi |
Mitä me länsimaisen kulttuurin kasvatit sitten täällä syömme? No, pääosin ihan saman tyylistä ruokaa kuin Suomessakin. Luin jostain, että vieraaseen kulttuuriin muuttavat luopuvat yleensä viimeisenä tutuista ruoista, jos suinkin mahdollista. Ja niinhän se tuntuu meidänkin kohdallamme olevan. Kaiken muutoksen keskellä on jotenkin turvallista lapata suuhun makaronilaatikkoa. Osittainhan ruokavalio pakostikin muuttuu, koska samoja aineksia ei ole täällä saatavilla, mutta tapa valmistaa ruokaa on pysynyt aika samana kuin Suomesssa. Toki joukkoon on tullut uusia suosikkeja kuten itse valmistetut pinaattiletut. Tuoretta pinaattia, niin kuin muitakin tuoreita kasviksia ja hedelmiä, on hyvin ja edullisesti (meidän mittapuumme mukaan) saatavilla. Ruokavalioomme on eksynyt myös chapati-leipä. Se ovat alunperin Intiasta, mutta tansanialaiset ovat ottaneet sen omakseen. Chapati-leivät ovat vähän niinkuin tortillalettuja. Katukeittiöissä myytävät chapatit saattavat olla todella öljyä tirsuvia, mutta saatavilla on myös vähempirasvaisia yksilöitä. Chapateja voi tehdä myös itse.
Tuoretta pinaattia |
Samuelkin paistoi itselleen pikkuruisen pinaattiletun :) |
Työntekijöitä eräässä kylässä nauttimassa chapati-leipää ja teetä |
Ruoan hankkiminen ei ole täällä ihan niin yksinkertaista kuin Suomessa. Suomessa mennään lähimpään markettiin, tehdään kierros hyllyköiden välissä, ja kohta on kassi täynnä hedelmiä, vihanneksia, lihaa, maitoa, leipää jne. Täällä samasta kaupasta ei löydä kaikkea tarvitsemaansa vaan eri tarvikkeita saa eri paikoista. Dodoman (vaikka onkin tansanian pääkaupunki) suurin "supermarket" on pienen pieni huone, jossa on muutama hylly ja pakastearkku. Tuotteiden hintoja ei ole näkyvillä missään eikä ostoksista saa kuittia. Jos joskus ei ole tarpeeksi rahaa mukana, voi maksaa vasta seuraavalla kerralla. Kukaan ei merkitse edes ylös paljonko asiakas on velkaa. Luotto on siis kova. En ole varma, onko tämä vain valkoihoisten etuoikeus, vai saavatko paikallisetkin ostaa ruokaa velaksi. Tosin he eivät taida paljon edes marketteja käyttää vaan saavat ravinnon suoraan pelloltaan ja karjastaan. Kaupan hyllyiltä löytyy pastaa, mausteita, viiniä, muroja, suklaata ja mehuja ja vähän jotain muutakin. Pakastearkuissa on kanaa, jauhelihaa ja nakkeja. Joskus pussit ja pakkaukset ovat jäätyneet toisiinsa kiinni niin tehokkaasti, että niiden irrottaminen on kovaa työtä. :) Vaikka lehmiä ym. on tien varret täynnä, marketeista ei saa tuoretta lihaa. Jos on tuoreen lihan perään, on mentävä toisella puolella kaupunkia sijaitsevaan teurastamoon. En ole kovin tuon paikan ystävä, koska siellä ruhot roikkuvat katosta ja haju on melkoinen. Ihan hyviä ja mureita pihvejä sieltä kyllä saa.
Lihakauppa. Ei heikkohermoisille. |
Yksittäisiä hedelmä- ja vihanneskimppuja saa katukauppialta teidän varsilta, mutta ehkä helpointa on kerätä ne kaikki kerralla torilta. Tori on täynnä pieniä kojuja, joissa myydään paitsi hedelmiä ja vihanneksia, myös siemeniä, pähkinöitä ja jauhoja isoissa avokulhoissa. Olisi hauskaa saada teille kuva torilta, mutta vielä en ole rohkaistunut sellaista ottamaan. Hälinä on melkoinen ja koko ajan käynnissä tinkimistä ja habarien (kuulumisten) vaihtoa. Kaikki on taatusti tuoretta ja säilöntäainevapaata. Banaanit, ananakset, vesimelonit ja mangot ovat maistuvia. Slurp. Myös cachew-pähkinät saavat sukat pyörimään jaloissa (jos täällä nyt ikinä sukkia käytettäisiin ;) ).
Hedelmien putsaushommissa puutarhassa |
Täällä kyllä oppii tekemään ruokaa enemmän alusta asti itse ja tulee miettineeksi enemmän mistä aineksista erilaiset tuotteet tehdään. Esimerkiksi kanelia on turha ostaa valmiina purkitettuna jauheena, kun sitä voi itse jauhaa kuivatetusta kanelin kuoresta. Samoin tomaattipohjaisia kastikkeita valmistetaan täällä tuoreista tomaateista eikä valmiista tomaattipyreistä tai sooseista. Me olemme tietysti sen verran etuoikeutettuja, että meillä olisi varaa ostaa valmiitakin tuotteita, mutta paikallisille vaikkapa pienen maustepurkin ostaminen voi merkitä koko päivän palkan tuhlaamista (!). Myös hedelmät ovat paikallisille luksusta, koska esimerkiksi ison banaanitertun ostaminen veisi melkein puolet päivän palkasta. Pussilliseen pikkuisia snickers-patukoita ei keskivertotansanialaisen päivän palkka edes riittäisi.
Kanelipuun kuorta. Nämä kun jauhaa, saa hyvää kanelia vaikkapa korvapuusteihin. |
Mietin tässä yhtenä päivänä, että pitäisikö kokeilla elää ruoan suhteen joku viikko niin kuin tansanialaiset. Söisin pelkästään ugalia ja papukastiketta joka päivä. Ei mitään ylimääräisiä herkkuja. Ei coca-colaa. Ei kahvia. Ei edes hedelmiä. Ehkä vähän teetä. Olisi varmasti opettava kokemus. Täytyypä ehkä ihan tosissaan toteuttaa tuo ajatus. Viikko maissipuurolla ja papukastikkeella. Hmmmm....siis vain viikko.. ja silti se tuntuu niin vaikealta. Olen selvästi tottunut liikaan.
Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Paljon olemme saaneet, ja toivottavasti paljon voimme myös antaa. Mukavaa päivää ja palataan taas! :)
Heippa!
ps. Nyt rupesi tekemään mieli kiuasmakkaraa....aaah. Toivotonta.
Mielenkiintoista kuulla paikallisista tavoista ja uusista ajatuksista. Hyviä ruokahetkiä sinne kauas! t. Maija
VastaaPoista