torstai 5. kesäkuuta 2014

Korkokenkien kopsetta hiekkamaalla - tansanialaisissa häissä


Moro!

Olin ajatellut kirjoittaa lentotoimintaa ja MAF:n asiaa sisältävän blogitekstin, mutta heitänkin tähän väliin tällaisen vähän keveämmän häähumujutustelun (lentoasiaa tulossa kyllä). Sain nimittäin kutsun tansanialaisiin häihin, ja olin tietenkin otettu ja innoissani. Täällä häät toimivat usein niin, että vieraat maksavat itse ruokailunsa, jos osallistuvat hääjuhlaan, jotta hääparin suvulle ei tule liikaa rasitetta. Aika paljon olisi hääparilla ollutkin maksettavaa, kun häissä oli noin 500 vierasta!

Häihin pukeudutaan hienosti, ja valmistautuminen aloitetaan kuulemma jo hyvissä ajoin. Olin menossa häihin irlantilaisen ystäväni kanssa, ja meidän piti siis löytää itsellemme juhlamekot. Ei mitenkään hirveän helppo homma kaupungissa, jossa ei juuri ole vaatekauppoja. Ehkä paras paikka löytää päällepantavaa on kirpputori Saba Saba (= seitsemän seitsemän). Siellä myydään pääosin käytettyjä, euroopasta tulleita vaatteita. Jokaisella myyjällä on oma pikku koju. Saba Saba on oikea pienten kojujen sokkelo. Kojuista voi löytää mitä vain aarteita jos käy hyvä tuuri. Mutta juuri tietynlaisen vaatteen löytäminen on vaikeaa. Ja jos sattuukin löytämään kivan asun, se ei todennäköisesti ole oikeaa kokoa, koska jokaista vaatetta on vain yksi kappale. Kun omaa valkoisen naaman, myyjät pyytävät AINA ylihintaa ajatuksella "kyllä valkoisella on varaa maksaa". Heti kun kaupustelualueelle astuu sisään, kojuissa oikein innostutaan ja ruvetaan houkuttelemaan sisään. Olo on vähän kuin kävelevällä rahasäkillä. Valkoinen naama sytyttää joidenkin tansanialaisten silmiin shillinkien kiillon.

Jotta välttyisimme kiskonnalta ja löytäisimme parhaat apajat, otimme juhlamekko-ostoksille mukaamme kaksi tansanialaista ystäväämme. He olivat oikein asiantuntijoita hyvän mekon penkomisessa ja sitkeässä tinkimisessä. Myyjät kyllä valittivat vähän heille siitä, että he tinkivät hinnan alas valkoisten puolesta vaikka valkoiset maksaisivat enemmän. On totta, että meillä on enemmän rahaa kuin suurimmalla osalla paikallisista, mutta se tarkoita, että meidän kuuluu maksaa tuotteista enemmän, eihän?


Kirpputori Saba Saba - uusi  "kauppakeskus Jumboni"


Ostoskäytävä. Tarjolla mm. käytettyjä laukkuja


Lisää käytäviä. Olisiko tarvetta vaikkapa urheilupaidalle tai -kengille?


Juhlamekkojen metsästäminen paahtavassa helteessä on aika voimia vievää puuhaa. Sovitin paria mekkoa (pahvilaatikoiden takana), ja tansanialainen ystäväni alkoi sitten piiiiitkät neuvottelut hinnasta. Katselin ja kuuntelin vieressä alkuun mielenkiinnolla ja lopuksi jo jopa pitkästyneenä, kun he väänsivät ja käänsivät hintaa. Tinkiminen ei siis todellakaan tapahdu muutamalla lauseen vaihdolla vaan on pitkä väsytystaistelu. Taistelun tuloksena ystäväni onnistui haalimaan minulle pari ihan mukavaa mekkoa kohtuullisella hinnalla. Jos olisin ollut liikenteessä yksin, olisin varmasti maksanut huomattavasti enemmän enkä olisi edes osannut etsiä oikeasta paikasta.

Meillä oli myös aikamoista draamaa tuolla ostosreissulla, kun seurueessamme ollut raskaana oleva tansanialainen nainen alkoi yhtä-äkkiä voimaan huonosti ja lyyhistyi tajuttomana maahan. Paikalliset miehet kantoivat hänet varjoon retkottamaan tuolille. Läpsin naista kasvoille ja yritin saada häneen eloa, mutta hän ei reagoinut millään tavalla. Yritin sanoa, että hänet olisi hyvä laittaa makuulle ja jalkoja ylös, mutta tansanialaiset miehet vain tönivät minua syrjään. Kyllä siinä rupesi miettimään jo mielessään pahinta, ja tekemään suunnitelmia miten saamme hänet autoon ja mihin viemme hänet hoitoon. Suomessa olisin jo soittanut ambulanssin paikalle, mutta täällä asiat eivät toimi ihan niin. Nainen oli useamman minuutin täysin taju pois, mutta sitten hän rupesi virkoamaan ja nousemaan ylös. Ammattini puolesta aloin heti kysellä häneltä liudan kysymyksiä, mutta hän vain sanoi, että on ok ja haluaa jatkaa ostosten tekoa. En vieläkään tiedä mistä oli kyse (matala verenpaine, liian vähän nestettä?), mutta hänellä on tuon tapahtuman jälkeenkin ollut terveysongelmia ja kuulin, että hän on nyt sairaalassa. Toivotaan ja rukoillaan, että kaikki kääntyy hyväksi sekä äidillä että vauvalla.

Huolimatta kaikesta tästä draamasta saimme ostokset suoritettua ja suurinpiirtein kaiken mitä tarvitsimme. Minua kyllä vähän epäilytti, oliko ostamani iltapuku vähän liian korea häihin. Naureskelin irlantilaisen ystäväni Janen kanssa, että puku sopisi ehkä paremmin Oscar-gaalan punaiselle matolle. :D Mietimme miten kummalliselta tuntuukaan laittautua ja kipittää pitkin Afrikan hiekkateitä iltapuvussa ja korkokengissä. Aivan hassu ajatus kerta kaikkiaan! :) Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että minun tulisi laittaa ostamani mekko päälle, koska tämä oli niitä harvoja tilaisuuksia kun sitä tulisi käytettyä. Siis tuumasta toimeen.

Pitkästä aikaa hienona ja valmiina lähtöön :)

Lähdimme häihin illalla kello kahdeksan aikaan, muutama tunti sen jälkeen, kun hääjuhla oli merkattu alkavaksi. Tämä siksi, että Afrikassa mikään ei ala ajallaan. Ystäväni oli mennyt viimeksi häihin silloin kun kutsussa luki, ja oli käytännössä istunut juhlissa yksin pitkän aikaa. Tästä viisastuneena menimme siis paljon myöhemmin. Lähteminen liikenteeseen klo 20 tuntuu täällä hirmuisen myöhältä. Täällä tulee pimeä niin aikaisin ja vastaavasti aamut alkavat niin varhain, että ainakin valkoisista suurin osa on ihan valmis nukkumaan jo klo 21. Oli siis melkein jo nukkumaanmenoaika, kun teimme lähtöä. :) 

Saapuminen juhlapaikalle. Huomatkaa pihan joulukuusi! ;)

Kun pääsimme hääpaikalle, totesimme hetken hengailun jälkeen, että olimme väärissä häissä. :D Ystäväni oli erehtynyt juhlapaikasta. No, ei siinä mitään, jatkoimme sitten niihin oikeisiin juhliin. :) Ja oli kyllä hienot juhlat, täytyy sanoa! Hääpari oli niin kaunis. <3 Mekkoni ei todellakaan ollut juhliin liian korea. Kaikilla naisilla oli päällään upeat puvut ja 10 sentin piikkikorkokengät. Juhlat kestivät myöhään yöhön, ja niissä oli paljon (todella kovaäänistä) musiikkia ja tanssia. Mukana oli sekä afrikkalaista menoa että myös vaikutteita Euroopasta. Esimerkiksi shampanjapullojen poksauttelu on Euroopasta matkittua, mutta koska tansanialaisilla ei ole varaa tarjota kuplajuomaa kaikille vieraille, he avaavat vain muutaman pullon ja kaatavat pieniä lirauksia muutamiin laseihin. Muut skoolaavat coca-colalla tai mehulla. Harvoin hääjuhlissa muutenkaan juodaan alkoholia.

Näkymä ulko-ovesta sisään astuessa

Ohjelmaan kuului vieraiden esittelyä, hääkakun leikkaamista, valokuvaamista, tanssia sekä yhdessä että tanssiesityksin, ruokailua sekä piiiitkä lahjojenantamisosuus. Tuohon skoolaamisen liittyy muuten osuus, jossa kaikki vieraat (kyllä, kaikki 500!) käyvät kilistämässä laseja hääparin ja heidän lähisukulaistensa kanssa. Samalla kun odotetaan omaa vuoroa, kaikki tanssivat jonossa. Musiikki on niin mukaansatempaavaa, että väkisinkin alkaa keinua sen tahdissa. En meinannut malttaa istua ollenkaan pöydässä paikoillani. :) Tuo musiikki oli pääosin afrikkalaista hengellistä musiikkia, mutta ei siis mitään virsityylistä vaan hyvin rytmikästä ja nopeatempoista.

Sukupotretti :)
Kippis! Malja hääparille!

Hääkakun leikkaamista
Häävieraat tanssivat kaikki samaa kuviota - eteen, sivulle, taakse, sivulle...
Hääpari joraa häävieraiden kanssa
Morsian on täynnä iloa <3

Sukulaiset onnittelevat toisiaan lahjoittamalla toisilleen erilaisia kankaita
Ystävät juhlivat loppuillasta sulhasta heittämällä häntä ilmaan. Illan päätteeksi morsian heitti vielä morsiuskimpun sinkkunaisille ja hääpari tanssi kahdenkeskisen häätanssin. Ihan niinkuin meillä Suomessakin. 


Heih, heih, heih!!!
Saanko illan viimeisen tanssin?
Juhlan päätyttyä astuimme ulos jäätävän kylmältä tuntuvaan säkkipimeään yöilmaan. Tähdet loistivat kirkkaina, kun moni vieraista lähti päristelemään kotia kohti mopolla, kauniiden juhlapukujen helmat ilmavirrassa iloisesti liehuen. "Usiku wema", "Na wewe pia - hyvänyöntoivotukset kaikuivat vielä ilmassa, kun he katosivat Tansanian pimeään yöhön.

Ihanan onnellinen morsiuspari aloittamassa yhteistä matkaa. <3 Iso kiitos kauniista juhlista!


1 kommentti:

  1. Oletpa ollut nättinä (niinkuin aina) hauskankuuloisissa juhlissa. :) Iloa kesäkuulle! t.Maija

    VastaaPoista